Valoa pimeneviin iltoihin

Takaisin blogeihin

Maailma on pullollaan toinen toistaan kauniimpia valaisimia. Niin olivat Hyvinkään asuntomessutkin, joihin palaan vielä tässä postauksessani. Valaistuksella on suuri merkitys sisustuksessa.  Valaisinten kauneus ei ole etusijalla,  puhuttaessa työpisteestä. Silloin tärkeintä on mm.  valon määrä, teho ja suunta. Mitä taas tulee tunnelmaan, kasvaa valaisinten ulkonäönkin merkitys. Minulle henkilökohtaisesti tärkeää on valon ja varjon keskinäinen leikki. Ohessa muutamia valaisimia, joista asuntomessuilla erityisesti pidin.

Suurin osa näistä loi hienoja varjoja keskellä kirkasta kesäpäivääkin. Olisi kuitenkin hauska nähdä nämä pimeinä syysiltoina, jolloin valon ja varjon leikki korostuu. Seuraavaksi kolme Mikki Hiiri aiheista sisustusta, joissa kaikissa on erilainen valaisin, mutta kaikki sopivat mielestäni hyvin teemaan.

Olen itsekin näperrellyt joitakin valaisimia vuosien varrella, niistä lisää seuraavassa blogipostauksessani.

Jokaiseen sisustukseen kuuluu helmi. Iso tai pieni. Yksi tai useampi.