Tehosteseiniä

Takaisin blogeihin

Tässä esimerkkejä muutamista toteuttamistani tehosteseinistä ym. korostuksista. Edelleenkin suosituimpia tehosteseiniä ovat koko seinän kokoiset tapetoinnit tai maalaus eri sävyllä kuin tilan muut seinät.

Tehosteseinän voi toteuttaa myös osatapetoinnilla.

Tässä kohteessa eteisen seinällä oli lastulevyraot peitetty listoilla. Kävin kohteessa maalaamassa ja tapetoimassa muutenkin ja ehdotin asiakkaalle listatun alueen korostamista. Näin sitten maalasin eteisen seinät ja asensin samaa tapettia, jota tuli olohuoneeseen, listoituksen väliin. Onnistunut tehoste tuli, eikä herätä ihmetystä niin paljon kuin pelkät listat maalatulla seinällä wink

Maalattuja tehosteita voi tehdä myös eri tekniikoilla. Tässä olen käyttänyt Tikkurilan Tunto- sekä Taika-maalia.

Maalattua tehostetta voidaan korostaa vielä esim. aidoilla esineillä. Tähän tehosteeseen liitettiin asiakkaalta löytynyt takorauta-aita.

Tämän tehosteen toteutin painamalla laastiin halkaistuja mukulakiviä. Yhdetä kivestä tein vielä tuikulle alustan.

Seiniä voi paneloida vaikka heinäseipäillä.

Tässä kohteessa tehosteena toimii eri sävyllä maalattu takka ja sen piippu sekä vierelle toteutettu vanhasta ladonovesta ja tytön mekosta koottu kokonaisuus.

Tässä lähes koko seinän kokoinen kirjahylly ajaa mainiosti tehosteseinän asiaa.

Tehosteen ei tarvitse aina olla seinällä. Tässä sama silkkikuitu jatkuu seinältä kattoon. Se toimii ikäänkuin sängyn päätynä ja katoksena.

Tässä kohteessa haluttiin korostaa lattiaa.

Ylitse jäänyttä tapettia hyödynnettiin liukuovessa.

Seuraavat tehosteseinät eivät ole minun toteuttamia, mutta ovat hienoja esimerkkejä. Ensimmäinen on kyllä asiakkaani kohteesta, mutta tämä oli jo toteutettu ennenkuin minä astuin kuvioihin mukaan smiley Siinä on käytetty kivijäljitelmälaattaa. Toinen kuva on kaapattu K-raudan sivuilta. Siinä hieno esimerkki kasettimallista, jonka päällä on vielä laskutaso. Kolmas on omasta kodistani ja minun suunnittelema, mutta ei toteuttamani. Siinä koko väliseinä/niemekeseinä toimii tehosteena wink

Kohti joulua mennään ja seuraava postaukseni tuleekin vasta tammikuussa, koska jouluna aion nauttia ja pitää vähän lomaa wink Siitä syystä toivotankin kaikille lukijoilleni jo tässä vaiheessa oikein rentoa ja rauhallista joulua sekä iloista vuodenvaihdetta! Näkyillään, vaikka pimeää onkin smiley

Jokaiseen sisustukseen kuuluu helmi. Iso tai pieni. Yksi tai useampi.