Tapettivuodat tyylikausittain
Kuten viimeksi kerroin, kuvastavat tapettikuosit hyvin oman aikakautensa tyylipiirteitä. Seuraavassa käydään läpi tapetin historiaa aikakausittain. Vuosiluvut tyylikauden kohdalla kertovat, milloin ko. kausi on ollut voimakkaimmillaan nimenomaan Suomessa. Euroopassa ja muualla ne ovat vaikuttaneet aikaisemmassa vaiheessa kuin täällä. Suomen osalta ei voida myöskään vetää tarkkoja rajoja tietyn tyylikauden kohdalla, sillä edellinen kausi saattoi vielä vaikuttaa, kun uusi oli jo saapunut. Eli päällekkäisyyttä on myös esiintynyt.
Renessanssi 1450 - 1650
Kuosille oli ominaista rehevä koristelu.
Kuosi: Persialaisella torilla
Barokki 1640 - 1750
Tähän aikaan ihannoitiin Kaukoitää ja upeita kasviaiheita.
Kuosi: Pioni
Rokokoo 1740 - 1770
Tyypillisiä olivat kasviornamentit ja keimailevan kauniit epäsymmetriset asettelut sekä heleät värit.
Kuosi: Rokokoo-aika
Kustavilaisuus 1770 - 1810
Pystysuorat linjat, vaaleat värit ja yksinkertaiset muodot hallitsivat tätä aikakautta.
Kuosi: Rusetti
Empire 1810 - 1850
Venäjän vallan alle jouduttuamme, syrjäytti keisarin empire kustavilaisuuden. Värit olivat heleät, kuten rokokoossakin, mutta kuviointi ankaran järjestelmällistä.
Kuosi: Herttuan hovi
Biedermeier 1820 - 1850
Kodikkaampi ja porvarillisempi kuin empire-tapetti. Tyypillistä oli kertautuva itämainen kupolikuvio.
Kuosi: Haitinmäki
Kertaustyylit 1800-luvun loppu
Elettiin romanttista menneisyyden kaipuun aikaa. Tuolloin ihailtiin eksotiikkaa ja koristelu oli runsaskuvioista sekä rönsyilevää. Kuosit vasemmalta lukien: Lumme, Syreeni ja Herraskartano
Jugend 1890 - 1910
Tämä aikakausi nivoutui kansallisromantiikkaan ja karelianismiin. Tyylipiirteinä pelkistetyt kasvi- ja eläinkunnan aiheet, tapetillekin ominaista olivat kaarevat linjat ja värikkäät kasviaiheet.
Kuosi: Jugend-kausi, malli hankittu alunperin Englannista
Funktionalismi 1910 - 1940
Vallalla olivat geometriset kuviot ja viivojen rytmit. Oheista tapettia on käytetty Ainolan olohuoneessa restauroinnin yhteydessä.
Kuosi: Ainola
1920-luku
Poikkiraitaisuus ja harmaasävyisyys olivat muodissa, mutta ennen kaikkea iloinen kukkarunsaus.
Kuosi: Ritva Kronlund - juhannusruusu
1930-luku
Ohessa on tälle vuosikymmenelle tyypillinen kuosi ja väri. Kanelin käyttö yleistyi Suomessa samaan aikaan.
Kuosi: Kaneli
1940-luku
Loistokkuus puuttui tältä kaudelta, niinpä ruskeat sävyt ja pienikukalliset kuviot olivatkin tapetilla.
Kuosi: Piparkukka
1950-luku
Varsinainen tapettimuotoilun vuosikymmen, uusi sukupolvi suunnitteli tapettimallistoista isoja kokonaisuuksia. Kuosit vasemmalta lukien: Jukka Pellinen - Bownet ja Birger Kaipiainen - Kiurujen yö
1960-luku
Muotia olivat kohtuulliset kuviokoot, mutta värikäs ilmaisu. Tyypillisiä olivat myös tehosteseinät, joihin oli asennettu värikkäät designtapetit.
Kuosi: Vadelma
1970-luku
Värikkyys lisääntyi äärimmilleen ja kuviot kasvoivat jopa niin suuriksi kuin paperille vain mahtui.
Kuosi: Mirja Vänni - Koristekaali
1980-luku
Kuviokoot olivat vastakohtia 70-luvulle, tapetin valtasi minikuviot. Vuosikymmen koettiin muutenkin kylmäksi ja räikeäksi.
Kuosi: Pohjolan kesä
Runollisesti tyylitelty kuosi.
1990-luku
Suosiossa olivat pelkistetyt valkoiset, mutta myös vaaleansävyiset taustatapetit ja tasaraidat sekä luonnolliset värit. Toisaalta vanhat tyylitapetit toivat vuosikymmenen loppupuolella värikkyyden ja kauniit kuviot uudelleen muotiin entisöinti-innostuksen johdosta.
Kuosi: Leveä raita
Kuvat: tapettitalo.fi ja tapettitehdas.fi
Oheisia kuoseja on ollut alunperin muissakin väreissä, mutta tähän olen valinnut sellaiset, joita on edelleen saatavissa. Myös kuviointeja on ollut erilaisia kullakin kaudella, toin tässä esiin kuitenkin ne, jotka mielestäni kuvastavat parhaiten kyseistä aikakautta. Mikä on suosikkisi? Omani on ehdottomasti Birger Kaipiaisen Kiurujen yö ja juuri tuo väri, joka on tässä nostettu esiin. Kyseinen kuosi odottaa pääsyään minun makuuhuoneeni seinälle....ehkä jopa useammalle.
Seuraavassa postauksessa perehdytään tämän päivän tapetteihin.