Saunaosaston uudistus

Takaisin blogeihin

Ulkorakennuksessa sijaitseva 1960-luvulla rakennettu saunaosasto oli alkuperäisessä kunnossaan. Ulkorakennus oli jaettu autotalliksi, varastoksi, saunaksi, pesuhuoneeksi ja pukuhuoneeksi. Kodin uudet asukkaat halusivat tiloihin muutosta siten, että niistä saataisiin valoisat, viihtyisät ja kodikkaat. Pelkän saunomisen lisäksi ajatuksena oli se, että mm. talon nuoriso voisi pyytää ystäviään istumaan iltaa ja he saisivat olla omissa oloissaan. Tarvittaessa olisi mahdollisuus myös yöpymiseen. Autotalli jätettiin ennalleen, mutta muuten tilat kokivatkin suuren muutoksen. Julkisivut menivät uusiksi, joten rakennuslupia jouduttiin ihan ensin hakemaan. Remontin yhteydessä lattialämmitys asennettiin muualle paitsi autotalliin ja saunaan. Lattioihin ei asennettu laattaa, vaan materiaaliksi valittiin kostean tilan vinyylimatto.

Sauna ennen:

Klikkaamalla kuvia, saat ne suuremmiksi.

Sauna jälkeen:

Alunperin saunan muutosta suunniteltiin siten, että kiuas vaihtaisi paikkaa ihan vastakkaiseen nurkkaan ja se upotettaisiin lauteisiin. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin suunnittelun edetessä. Saunan osuus pieneni, jotta pesuhuoneeseen saataisiin hieman enemmän tilaa. Puulämmitteinen kiuas vaihtui uuteen sähkölämmitteiseen. Kiukaan molemmille sivuille asennettiin sisustuskiveä, jonka reunat viimeisteltiin listojen avulla. Näin saatiin kaunis ja huoliteltu lopputulos.

Pesuhuone ennen:

Pesuhuone jälkeen:

Pesuhuoneen vanhat paneeli- ja muovipinnoitteiset seinät vaihtuivat laatoitettuihin. Tiloissa ei ennen ollut wc-istuinta, joten sellainen hankittiin nyt. Tuon ajan määräykset viemäriputkien halkaisijoiden koosta olivat hieman erilaiset kuin nykyään, joten wc-istuin varustettiin murskaimella.

Pesuhuone ennen:

Pesuhuone jälkeen:

Pesuhuoneen toisesta päädystä tehtiin kodinhoitotila. Pyykinpesukone ja pyykkikorit on piilotettu mittatilauksena teetettyyn liukuovikomeroon. Lisäksi tilaan asennettiin käsienpesupiste sekä rättipatteri eli pyyhekuivain.

Pukuhuone ennen:

Kuvassa vasemmalla entinen sisäänkäynti ja oikealla varastotila.

Pukuhuone jälkeen:

Yksi julkisivumuutoksista oli sisäänkäynnin vaihto kokonaan toiselle seinälle. Näin saatiin tila sohvalle, johon mahtuu isompikin porukka istumaan iltaa. Sohvan yläpuolella olevan peilin kehykset asiakas on käsitellyt itse.

Pukuhuone ennen:

Tämä ikkuna ja patteri saisivat väistyä uuden sisäänkäynnin tieltä.

Pukuhuone jälkeen:

Uusi sisäänkäynti. Nurkkaan saatiin mahtumaan vielä pieni televisio siltä varalta, että  lautapelien pelaaminen ei innosta kaikkia :)

Varasto ennen:

Varasto jälkeen:

Varasto ajateltiin ensin säilyttää varastona, mutta suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Tilaan tuotiin perintösänky ja nyt mahdollisia yöpyjiä mahtuu kerralla vaikka useampikin.

Sisustuksen Helmi toivottaa asukkaille lämminhenisiä saunotteluhetkiä!

Seuraavalla kerralla luvassa tunnelmia Vantaan asuntomessuilta. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Jokaiseen sisustukseen kuuluu helmi. Iso tai pieni. Yksi tai useampi.