Marraskuisia mietteitä

Takaisin blogeihin

Marraskuu on ollut mielenkiintoinen niin luonnossa kuin suunnittelijan päässäkin laugh Kuukauteen on mahtunut niin auringonpaisteisia päiviä, mutta myös valtaisia myrskypäiviä ja -öitä. Ja sitten on tietysti ollut niitä marraskuulle tyypillisiä harmaita ja sateisia päiviä, mutta on aina välissä luntakin näkynyt. Eli melkoista myllerrystä smiley

Suunnittelurintamalla on ollut vilskettä niin keittiöiden kuin pesuhuoneidenkin osalta. Työmaakäyntejä on ollut useampi, koska loppuvuoden remontit on haluttu valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Lisäksi olen ehtinyt käydä Vaasassa esittelemässä pintamateriaaleja uudiskohteissa.

Eräs maalaus- ja tapetointiprojekti siirtyi ensi vuoden alkuun, koska asunnon muu remontti viivästyi. Halusimme pelata varman päälle, ettei vaan joulua joutuisi viettämään maalausoperaation keskellä. Sittenpä suunnittelija päätti käyttää tilaisuutta hyväksi, eikä aloittanutkaan toista asiakkaan toteutusprojektia, vaan alkoi fiksata omaa kotiaan wink Olen aina lykännyt omat remppani ym. vähäisiin loma-aikoihini. Nyt ajattelin, että miksi minun pitää toimia aina niin, onhan minullakin oikeus nauttia lomasta, eikä tehdä samoja töitä kuin aina muulloinkin. Ja eikun tuumasta toimeen. Aloitin pesuhuoneen tummuneista saumoista. Olin tehnyt asiakkaille muutaman kerran tämän fiksauksen ja lopputulos oli ollut hyvä. Siispä hankin valkoista saumafixsiä, joka on ikäänkuin maalin ja saumalaastin sekoitus. Todella helppo käyttää. Levitetään pullosta, jonka päässä on sieni. Odotellaan puoli tuntia ja putsataan pakkauksessa olevalla sienellä. Ihan aluksi täytyy saumat tietysti pestä huolella. Ainoa huono puoli tässä on se, että lopulliseen kuivumiseen menee 48 h, jonka aikana suihkua ei voi käyttää.

Lopputulos on kuin olisi laatoitettu uudelleen smiley Siitä innostuneena öljysin myös saunan lauteet.

Sitten alkoi vaivata olohuone, koska sen kaksi seinää oli odottanut uutta ylleen jo hyvän tovin. Poistin vanhan tapetin, tasoitin ja laitoin tasoitetapetin sekä maalasin kahteen kertaan. Tähän ajattelin homman tällä erää jättää. Tehostetapetin valitsisin ensi vuoden puolella, koska sen löytyminen on ollut yhtä tuskaa jo pitkän aikaa. Yhden olin keväällä löytänyt ja se olikin rakkautta ensi silmäyksellä heart Mutta sitten näin samaisen tapetin kahdessakin eri tv-ohjelmassa ja minulle tuli heti sellainen olo, että en voi sitten tätä laittaa. Voi, miten hullu ajatus! Parempaakaan en siis ollut löytänyt, joten hain vielä uudestaan mallipalan seinälle roikkumaan. Ja kyllähän se ajatus siitä vahvistui, en voinut enää vastustaa.

Ja niinhän siinä sitten kävi, etten myöskään malttanut odottaa ensi vuotta laugh

Ja sitten karkasi mopo käsistä. Piti hankkia uusi valaisin, koska vanha ei enää sopinut väreihin. Sama juttu maton kanssa.

Jotta tämä ei olisi tullut yhtään enempää raskaaksi lompakolle, siirryin keittiöön ja tein jotain, mitä en ollut tehnyt moneen vuoteen, leivoin.

Hassua tässä kaikessa oli se, että nyt kun tein remppani "olen töissä" -ajatuksella, niin fiilis oli kuin olisin ollut lomalla laugh Koskaan ei mene kohden, ja kummallisia ovat ihmismielen koukerot wink

Vajaa kuukausi jouluun, joten oikein hyvää joulunodotusta ja itse joulua kaikille! Seuraava postaukseni tulee joulun jälkeen, joten katsotaan, mitä silloin on mielessä wink

Jokaiseen sisustukseen kuuluu helmi. Iso tai pieni. Yksi tai useampi.